7 kristittyä, jotka uhmasivat esivaltaa


Moni kristitty on historiassa kokenut tarpeelliseksi vastustaa esivaltaa esimerkiksi uskonnonvapauden tai ihmisoikeuksien nimissä. Jotkut ovat saaneet aikaan suuriakin muutoksia.

Teksti Meri Halme | Kuva Kirill Kurashov/123rf.com

Martin Luther King

King oli amerikkalainen baptistipastori ja ihmisoikeusaktivisti, joka ajoi mustien kansalaisoikeuksien tunnustamista etelävaltioissa. Hän kannatti järjestäytynyttä, väkivallatonta kansalaistottelemattomuutta. Hän esimerkiksi johti Rosa Parksin aloittamaa bussiboikottia ja oli mukana mielenosoituksissa. Myöhemmin hän kritisoi myös Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa, köyhyyttä ja tuloeroja. King joutui kerran vankilaan ja hänet murhattiin lopulta ampumalla.

Kätilövaimo Sifra

Sifra ja hänen työtoverinsa Pua olivat heprealaisten kätilöitä Eqyptissä. Kuningas käski heitä tappamaan kaikki heprealaisten poikalapset näiden synnyttyä. Kätilöt eivät totelleet käskyä, vaan jättivät poikalapset henkiin. Kuninkaan ihmetellessä, miksi pojat vielä elivät, naiset vastasivat: ” Heprealaiset naiset ovat toisenlaisia kuin egyptiläiset, paljon vahvempia. He ovat synnyttäneet jo ennen kuin kätilö ehtii heidän luokseen.” (2. Moos. 1:15)

Dietrich Bonhoeffer

Bonhoeffer oli evankelis-luterilainen pappi, joka vastusti Saksan natsihallintoa. Hänelle annettiin puhe- ja julkaisukielto hänen kritisoituaan vallanpitäjiä. Hän oli Tunnustuskirkon perustajajäsen, koulutti kirkolle pastoreita maanalaisessa pappisseminaarissa ja kuului salaliittoon, joka yritti murhata Hitlerin. Jäätyään kiinni salaliittoon kuulumisesta hän joutui keskitysleirille, ja muutaman kuukauden kuluttua hänet teloitettiin.

Paavali

Paavali oli varhaisen seurakunnan tärkeimpiä lähetystyöntekijöitä. Hän teki lähetysmatkoja pakanakansojen pariin ja perusti uusia seurakuntia, joihin piti yhteyttä kirjeitse. Usein hän joutui ongelmiin virkavallan kanssa ja ruoskittavaksi, kivitetyksi ja vankilaan. Silti hän jatkoi lannistumattomasti evankeliumin julistamista, kunnes hänet mestattiin oletettavasti keisari Neron kristittyjen vainojen aikana.

Amakusa Shiro

Shiro eli Shimabarassa, Japanissa 1600-luvulla. Paikallisia kristittyjä vainottiin, veroja oli korotettu runsaasti Matsukura-klaanin uuden linnan rakentamisen vuoksi, ja talonpojat kärsivät nälänhädästä. Tyytymättömyys kärjistyi Shimabaran kapinaksi, johon kuului pääasiallisesti kristittyjä talonpoikia. Kapinaa johtamaan valittiin silloin vain 14-vuotias Amakusa Shiro. Kapina kuitenkin tukahdutettiin ja Shiro mestattiin muiden kapinallisten joukossa

Bree Newsome

Newsome on Pohjois-Carolinalainen rasisminvastainen aktivisti. Hänet tunnetaan parhaiten vuoden 2015 välikohtauksesta, jossa hän kiipesi lipputankoon ja otti alas rasistisena koetun Konfederaation lipun. Poliisin käskiessä häntä tulemaan alas hän vastasi: ”Jeesuksen nimessä, tämän lipun on tultava alas–.” Newsomen palattua maanpinnalle hänet pidätettiin, ja poistuessaan paikalta hän siteerasi Psalmia 23. Hänen toimensa saivat runsaasti mediahuomiota ja kannatusta.

Georgi Vins

Vins oli Neuvostoliiton tunnetuin uskonnollinen vanki. Hän johti baptistikirkosta eronnutta ryhmää, joka ei hyväksynyt kirkon itsenäisyyttä kaventavia valtion uusia säädöksiä. Hänestä tuli maanalaisen kirkkoneuvoston pääsihteeri. Erään mielenosoituksen jälkeen hän vietti kolme vuotta vankilassa, mutta vapauduttuaan jatkoi työtään pastorina. Hänet pidätettiin uudestaan ja hän joutui pakkotyöhön, kunnes hänet perheineen karkotettiin USA:han vaihdossa kahteen tuomittuun vakoojaan.