Raamis: Jeesus – monessa mielessä merkittävä

Raamis: Jeesus - monessa mielessä merkittävä

Harva olisi päätellyt Jeesuksen elämän alkuvaiheista, että hänestä tulee henkilö, jota pidetään vielä 2000 vuoden kuluttua historian merkittävimpänä henkilönä. Ja muutkin kuin kristityt ajattelevat niin.

Jeesus on henkilö, jota fanitetaan uskonnosta riippumatta ja jonka vaikutuksen ihmiskunnan historiaan tunnustaa yleensä paatunein ateistikin. Vaikutusvaltaisten ihmisten listauksista tunnettu TIME-lehti sijoitti Jeesuksen 100 merkittävimmän historian henkilön listalla ykköseksi ja ihan aiheesta. Ilman Jeesusta maailma näyttäisi todella erilaiselta. Meillä ei olisi terveydenhuoltoa, koulutusta, tiedettä, mediaa (tuskin siis rakkaita älypuhelimiakaan) ilman hänen vaikutustaan – ainakaan tässä muodossa kuin nyt.

Kristityt eivät kuitenkaan ensisijaisesti fanita Jeesusta eivätkä hänen elämänsä maailmaa mullistaneet seuraukset ole se syy, miksi häneen uskotaan. Jeesus on nimittäin äärettömästi enemmän kuin historian merkittävin henkilö. Jo omana aikanaan hän herätti erimielisyyttä siitä, kuka hän todella on. Osa oli sitä mieltä, että hän on paholaisen riivaama ja osa taas uskoi, että hän on profeetta tai ihmiseksi tullut Jumala. Yksimielisiä ihmiset olivat oikeastaan vain siitä, että jokaisella piti olla hänestä mielipide. Ja näin on yhä tänään. Jeesus väitti itse olevansa ihmiseksi tullut Jumala. Tämä haastaa jokaisen ottamaan kantaa siihen, pitääkö väite todella paikkansa vai oliko hän vain maailmanhistorian merkittävin valehtelija.

Miksi kaiken piti olla niin hankalaa?

Jeesuksen elämä ei ala eikä pääty kadehdittavalla tavalla. Maria tulee raskaaksi neitsyenä ja joutuu siten yleisen paheksunnan kohteeksi. Jeesus syntyy tallissa eläinten keskellä. Pian perhe joutuukin pakolaiseksi Egyptiin. Ei ihme, että näissä käänteissä tarvitaan monta enkeli-ilmestystä vakuuttamaan nuoret vanhemmat, että tilanne on Jumalalla hallussa.Sama tyyli jatkuu Jeesuksella myös aikuisena. Aina, kun kansansuosio ja fanijoukko alkavat kasvaa hänen tekemiensä ihmeiden myötä, hän sanoo tai tekee jotain, joka saa ihmiset raivostumaan ja hylkäämään hänet. Kun hän ruokkii viisituhatta miestä viidellä leivällä ja kahdella kalalla, väkijoukko haluaa tehdä hänestä väkisin kuninkaan, mutta hän vetäytyy yksinäisyyteen (Joh.6:1-15).

Kun hän seuraavana päivänä opettaa samaa porukkaa, hän alkaakin puhua siitä, että hän on elämän leipä, joka on tullut alas taivaasta ja että hän antaa oman ruumiinsa syötäväksi ja verensä juotavaksi, jotta maailma saisi elää (Joh. 6:48-58). Tämä on fanijoukon mielestä niin paksua puhetta, että he lakkaavat seuraamasta häntä (Joh. 6:66).Enää lähimmät opetuslapset ovat jäljellä. Jeesus ei kuitenkaan yritä vedota heihin, että edes he jäisivät hänen kannattajikseen, kysyy vain: ”Aiotteko tekin lähteä?”. Pietari vastaa ”Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat. Me uskomme ja tiedämme, että sinä olet Jumalan Pyhä” (Joh. 6:67-69). Pietarilta on viety muut syyt seurata Jeesusta, ja vain tärkein on jäänyt jäljelle: usko.

Rakkauden kuningas

Evankeliumeissa toistuu eräs kuvio: Jeesus tekee ihmeitä, ihmiset vaikuttuvat tästä ja lähtevät seuraamaan häntä, Jeesus opettaa heitä ja suurin osa porukasta suuttuu ja lähtee pois tai ryhtyy aktiivisesti juonimaan häntä vastaan. Seuraajien joukkoa seulotaan, jotta vain usko jäisi jäljelle.

Jeesuksessa hämmentää, että hän näyttää arvostavan poikkeuksellisia asioita. Vaikka hän puhuu kuin kuningas tai Jumala, hän ei näytä yhtään kiinnostuneelta niistä asioista, joita yleisesti pidetään vallan, voiman ja kunnian merkkeinä. Hän on kuningas, joka kumartuu palvelemaan. Kun useat hallitsijat ovat valmiita uhraamaan alamaisiaan oman valtansa vahvistamiseksi, Jeesus luopui vallastansa, kunniastansa ja lopulta jopa hengestänsä pelastaakseen ihmiset.

Ihmeiden ja opetuksen lisäksi Jeesuksessa kiinnittää huomiota, miten hän suhtautuu ihmisiin – kaikkiin ihmisiin. Tuskin kenestäkään muusta ihmisestä läheiset ovat sanoneet, että ”hän osoitti heille täydellistä rakkautta loppuun asti” (Joh. 13:1). Hänen tekonsa ovat täysin sopusoinnussa sen kanssa, mitä hän opettaa rakkaudesta. Jeesus osoittaa rakkautta niille, jotka eivät sitä ansaitse ja joilta ei voi odottaa vastarakkautta. Hän on lihaksi tullut Rakkaus ja siksi hän oikeastaan antaa tuolle sanalle merkityksen. Sellainenkin ihminen, joka ei ole kokenut olevansa rakastettu, tunnistaa todelliseksi rakkaudeksi sen, mitä Jeesus tekee. ”Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että Jeesus antoi henkensä meidän puolestamme” (1. Joh. 3:16).

Jeesus tietää, millaista on olla yksin

Jeesus on yrittänyt puhua omillensa moneen kertaan siitä, että hänet tullaan surmaamaan ja että hän nousee kuolleista kolmantena päivänä, mutta mikään tästä puheesta ei mene perille. Evankeliumien kertomuksissa kohtaamme joukon säikähtäneitä, pakenevia ja piileskeleviä miehiä, kun Jeesus vangitaan ja ristiinnaulitaan. Sen lisäksi, että hänet tuomitaan epäoikeudenmukaisesti ja valheellisin perustein, hän joutuu kokemaan vielä senkin, että hänen läheisimmät seuraajansa hylkäävät hänet – ja lopulta jopa Jumala itse. Jeesus suostuu tähän, koska sitä syntivelkamme sovittaminen Jumalan edessä vaatii.

Jos sinua on joskus kiusattu tai jos sinut on joskus jätetty yksin sellaisella hetkellä, kun olisit tarvinnut tukea, sinun on hyvä muistaa tämä. Rukouksesi kuulee Herra, joka tietää, miltä se tuntuu. ”Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan.” (Hepr. 2:18) Hän myös kykenee auttamaan, koska hän voitti kuoleman, nousi kolmantena päivänä haudasta ja vähän myöhemmin taivaaseen. Hän on myös luvannut olla kanssamme jokaisena päivänä ja tulla takaisin sitten, kun tämän maailman tarina on lopussa.

Jeesus on ihmiskunnan historian mielenkiintoisin henkilö, mutta älä tyydy vain siihen. Ota selvää, pitääkö se, mitä Jeesus sanoi itsestään todella paikkansa ja mitä seurauksia sillä on sinun elämääsi. Voit löytää paljon enemmän.

Kysymyksiä: Mikä Jeesuksen elämässä on mielestäsi erikoisinta? Mitä sinä ajattelet siitä, kuka Jeesus oli tai on? Mitä vaikutusta Jeesuksella on sinun elämääsi?

Rukous: Jeesus, jos olet se, joka väitit olevasi ja kuulet minua, anna minun oppia tuntemaan sinut ja pysyä omanasi luoksesi taivaaseen asti. Kiitos, että rakastat minua ja ymmärrät kaikki tuskani. Auta minua.

Teksti: Soili Haverinen 

Kuvat: Antonio Gravante/123rf.com